SLIDER

7/2017

(julkaistu 18.1.2017)

Vihdoin voin kertoa syyn blogin parisen kuukautta kestäneelle hiljaiselolle! Koska kuva kertoo jo kaiken oleellisen, niin mennään suoraan asiaan. Siispä: heinäkuussa 2017 meistä tulee pieni suuri perhe - miusta tulee äiti ja Mikosta isä!  Oon niin onnellinen, ettei tähän löydy edes sanoja. Sanaton ja onnellinen.



Miten tämä raskaus on sitten vaikuttanut näin paljon blogiin? Kun tein marraskuun puolella positiivisen raskaustestin, mietin hetken, miksi olen niin oireeton. Eikö jotain oireita kuuluis olla, tulis nyt jotain niin tämän uskoisi todeksi!? Varo mitä toivot... Sitten niitä oireita alkoikin tulla. Paha olo, yksi oksennus, toinen.. kolmas.. heikottaa, väsyttää - en tunne enää itseäni ja kaikki energiani on imetty loppuun. Oksettaa taas. Ja sille tielle on valitettavasti myös jämähdetty, loppua ei vielä näy. Jokaisen tuskaisen oksennuksen ja pahan olon aallon välissä katson pienen vauvani ultrakuvaa ja mietin, että kyllä mie jaksan - hänen takiaan.Jotta olen edes jollain lailla jaksanut, on mun ollut pakko jättää elämästä kaikki ylimääräinen. En muista milloin viimeksi olisin käynyt koirien kanssa kunnolla lenkillä, tehnyt suursiivoista tai edes jokapäiväisiä kotitöitä. En muista, milloin olisin jaksanut käydä kaupassa ilman heikotusta ja ällötystä. Salikorttikin on tauolla.

Ymmärrätte varmaan, että tässä tilanteessa myös blogi on jäänyt, koneella istuminen on ollut täyttä tuskaa. Onneksi aivan kaikkein pahimmasta vaiheesta ollaan jo päästy yli, mutta jatkuva etova olo ja oksennuksen pelko vievät voimat aika nolliin. Olen kuitenkin pystynyt jollain lailla olemaan taas töissä - sieltäkin olin yhteensä noin kolmen viikon verran sairaslomalla...

Uskon siihen, että mitä pidemmälle mennään niin olokin normalisoituu. Olen nyt raskausviikolla 15 ja vaikka välillä meinaa mennä usko, niin pohjimmiltani yritän pysyä luottavaisena. Mun pienen aarteeni vuoksi. 
Enni

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.