SLIDER

ÄIDINVAISTO

Toisinaan pidin itseäni hulluna ja vainoharhaisena. "Jotkut vauvat vaan itkee enemmän", "mahavaivat kuuluu vauvavuoteen, kyllä ne siitä ohi menee". Ehkä se sitten vaan on niin ja kuvittelen kaiken. Oonko ihan hullu, kun mun mielestä tässä on kuitenkin oltava jotain muutakin. Tuntuu, ettei kaikki oo hyvin.

Ei, en ollut hullu enkä vainoharhainen, eikä Mea syyttä suotta tavallista enemmän itkevä vauva. Viime viikon torstaina maitoaltistusaika viimein koitti. Toisaalta odotin sitä, toisaalta toivoin, ettei sitä tehtäisikään. Saatiin ensimmäinen annos lehmänmaidollista korviketta ja odoteltiin. Toinen, kolmas... iho alkoi hieman punottaa, mutta elättelin jo toivetta siitä, että ei tässä sen kummalisempaa. Olen ollut vainoharhainen, eikä Mealla ole allergiaa - onneksi. Neljäs annos, Mea alkaa kunnolla oksentamaan maitoa ulos. Ulos tulee myös aiemmin aamulla juodut maidot, paksuna vaahtona. Iho helahtelee pahemmin ja Mea on kiukkuinen sekä tyytymätön. Hoitaja on sitä mieltä, ettei altistusta tule enää jatkaa, ettei oksentaminen pääse yltymään, mutta tavataan vielä lääkäri. Vihdoin kuuden pitkän kuukauden ja kuuden pitkän tunnin jälkeen joku muukin sanoo sen ääneen: Mealla on lehmänmaitoallergia. K I I T O S.

kuva: Laurelie Photography (vauvakuvaus Mean ollessa noin kahden viikon ikäinen)

Äidinvaisto. Se on oikeasti ihmeellinen vaisto se. Se tietää. Ties kuinka monta lääkäriä on sanonut, ettei maitoallergia oikeastaan voi näkyä rintamaidon kautta. Mutta kyllä se voi. Mie tiesin, ettei kaikki vaan ole kunnossa, jokin mättää. Huomasin syy-seuraussuhteen kun käytin maitoa ja kun en käyttänyt. Kävin tänään katsomassa pitkästä aikaa Mean lääkärikäyntejä Omakanta -palvelusta ja yhden nimeltä mainitsemattoman lääkärin kirjoittama kommentti sai savun nousemaan korvista: "Äidin on syytä palata täysin normaaliin ruokavalioon". Tekisipä mieli soittaa tuolle kyseiselle lastenlääkärille, että mites se suu nyt pannaan? 

Mutta mikä nyt tärkeintä: me tiedetään mikä oli pielessä. Osataan välttää lehmänmaitoa sekä mun että Mean ruokavaliossa. Seuraavan kerran kokeillaan maitotuotteita lähempänä vuoden ikää, samoin kananmunaa. Yleensä näin pienenä alkaneet allergiat väistyvät onneksi melko pian ja viimeistään ennen kouluikää. Koska Mea ei kuitenkaan saanut onneksi anafylaksiaa, niin uskalletaan kokeilla maitoa ja kananmunaa omatoimisesti sitten myöhemmin. Sen sijaan lääkäri kehotti kokeilemaan kalan ja pähkinät arkisin päiväsaikaan niin, että on mahdollisuus tarvittaessa lähteä sairaalalle. Mikolla kun on siis niin pahat allergiat sekä kalalle että pähkinöille ja periytyvyys mietityttää kun nämä kananmuna- ja maitoallergiatkin on isältä perittyjä. 

Tarinan opetus: äidit, luottakaa siihen äidinvaistoon. Se on usein oikeassa ja ihan syystäkin nimetty äidinVAISTOKSI. Jos teistä tuntuu, että jokin on pielessä niin tarkistuttakaa asia. Vaatikaa, että asiaa tutkitaan. Joskus asioista saa tapella ja on turhauttavaa kamppailla lääketiedettä vastaan etenkin sellaisten lääkäreiden kanssa, jotka ovat edelleen samaa mieltä kuin 80 -luvulla. Mutta kaikki on  sen arvoista. Ehkä olette oikeassa, ehkä väärässä. Mutta asiat kannattaa aina selvittää. Itse olisin valmis hyppäämään vaikka kaivoon Mean puolesta, niinkuin varmaan jokainen äiti oman lapsensa kohdalla. 

Hyvää yötä 
Enni 

16 kommenttia

  1. Miulla oli vauvana ollut maito-, kananmuna- ja mansikka-allergia. Siihen aikaan oli vielä soijatuotteet apteekkikamaa ja törkykallista... kolmannen luokan aikana pystyin pikkuhiljaa aloittamaan maitotuotteiden syömistä ja muut allergiat hävisi ennen sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Nykyään onneks on kyllä millä korvata ja kaikki löytyy ihan marketeista onneksi.. on ollut varmasti aika tyyristä jo vaan apteekista saanut hankittua.. Toivon että Meallakin menis allergiat ohi, miehelläkin meni maitoallergia ohi kolmannella luokalla! :)

      Poista
  2. Neuvolaterkkareille (ja myös joillekin lääkäreille) pitäs pitää oikein kunnon luento asiasta "vauvan ei kuulu itkeä syyttä suotta"!! Suututtaa kun aina sanotaan että "vauvat nyt vaan itkee".. Ei se niin mene. Jos perustarpeet tyydytetty ja sylitellään ja lohdutellaan niin ei vauvan kuulu itkeä koko päivää. Täälläkin maitoallergia todettu ja perintönä varmaan meilläkin se...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin sun kanssa samaa mieltä! Meillä onneksi on tosi ihana ja ymmärtäväinen terkka neuvolassa mutta muutaman lääkärin kanssa sai kyllä vääntää.. huh!
      Tsemppiä teillekin allergia-arkeen :)

      Poista
    2. Kiitos, samoin sinne ihanan pikku tytön kanssa ♡

      Poista
  3. Moikka, tämä kommentti ei liity tähän postaukseen mutta ajattelin silti laittaa postausehdotuksen tähän uusimpaan :)

    Eli olisi kiva nähdä videona tai kuvina teidän remontoitua taloa enemmänkin. 😊 näin kevään kynnyksellä alkaa taas uudistamisen fiilis ja olisi kiva nähdä vähän teidän sisustusratkaisuja kun sinulla on niin hyvä maku :)

    T: Sini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kiitos postaustoiveesta! Mulla on ollut ajatuksena kuvaillakkin enemmän kotia mutta harmittaa kun täällä on kesken juttuja vähän sieltä täältä niin on sitten jäänyt.. mut kyllä mie jotain voisin yrittää! :)

      Poista
  4. Kerro mulle mitä on normaalia enemmän itkemistä vauvalla? Toi on niin ristiriitaista, kun kuvaat jatkuvasti koko päivän ajalta someen videoita hyväntuulisesta vauvasta. Sekö että vauva itkee öisin? Kerron sulle salaisuuden: Vauvat itkee öisin ja se on normaalia. Sekin on normaalia, ettei äiti saa nukkua enää vauvan tulon jälkeen 8tuntia putkeen tai joutuu heräilemään monestikin yöllä. Lisäksi vauva itkee väsymystään oppiessaan uusia asioita tai normaalia kasvuaan, hampaita jne

    Mikä siis on normaalia enemmän itkua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kuvitteletko tosiaan, että mulla olis mitään syytä kuvata someen videoita itkuisesta vauvasta? Joka kipuitkee ja johon sattuu? Silloinko mun pitäisi kaivaa kamera esiin ja alkaa kuvaamaan? Järki käteen nyt siellä, ymmärrät varmaan itsekkin, että tietenkin kuvaan someen iloisi videoita lapsestani. :)

      Jos sua kovasti tämä asia nyt häiritsee ja ilmeisesti seuraat mua somessa, niin tuu ihmeessä rohkeesti laittamaan mulle vaikka instassa viestiä, voin sulle näyttää videon, missä näkyy mikä EI OLE NORMAALIA vauvan itkua. Kyllä, olen sen muutamaan otteeseen myös kuvannut, lääkärikäyntiä varten.

      Saa nähdä, tuletko omalla nimelläsi asiasta juttelemaan, odotan :) Kiitos salaisuuden jakamisesta, en tiennytkään moista.

      Poista
    2. Tarkoitan kun kerrot, että vauvasi itkee normaalia enemmän, niin luultavasti et pystyisi jatkuvasti kuvaamaan someen omaa iloista vauvaasi. En halua nähdä itkuvideoita, mutta häiritsee tuo kommentti että vauva itkee normaalia enemmän. Olettaisin ettet voi kuvata videoita auringonpaisteestasi lähes joka tunti, jos näin oikeasti olisi.

      Poista
    3. No olettaa saa mitä haluaa tietenkin! :) edelleen sanon, että mulle voi tulla yv juttelemaan ja voin asiaa ”selittää” jos tuntuu, että jotenkin huijaan teitä lukijoita, tai sinua. Itse tiedän, mikä tilanne on :)

      Poista
    4. Luultavasti estäisit minut somessa, kun joku uskaltaakin kyseenalaistaa sinua. Viet pohjaa toisilta, jotka oikeasti kamppailee oman jaksamisen kanssa koliikkivauvojen jne. kanssa. Mutta jokainen kokee asiat omalla tavallaan, sinulla kynnys on vaan matalampi.

      Poista
    5. Hah! Eli et vaan uskalla tulla omalla nimellä kommentoimaan! :D arvasin.

      Sinä näytät tuntevan meidät ja meidän tilanteen niin hyvin, somen perusteella? Nyt hei valoja päälle siellä. Ota vaikka kuppi kahvia, istu alas ja mieti miten ihmisille puhut, etenkin kun et asioista yhtään mitään tiedä. :)

      Oikein hyvää torstaita sulle, toivottavasti ehdit muiden elämän kyttäämisen ja pohtimisen rinnalla keskittyä myös omaasi :)

      ...ja edelleen odotan, että uskaltautuisit kyseenalaistamaan meidän tilannetta ihan omalla nimellä ja naamalla. Mutta tiedänhän minä, ettei sulla ole pokkaa :)

      Poista
  5. Tosi typerää ja ignoranttia kommentointia tältä yhdeltä anonyymiltä. Meillä on muutaman viikon Meaa vanhempi tytär jolla oli vaikea koliikki. Ja kyllä meidänkin tyttö silti hymyili ja oli iloinen monta kertaa päivässä, mutta kun oli huono hetki niin se oli sitten todella huono. Ja silloin ei ketään naurattanut. Eipä minullakaan somesssa ollut yhtään itkukuvaa / -videota tytöstä. Miksi kukaan kuvaisi oman vauvansa kärsimystä someen?
    Eli, ymmärrän täysin mistä puhut ja toivon että tälläiset "trollit" jättävät sinut ja teidät jatkossa rauhaan. Tsemppiä ja kaikkea hyvää teille! Mea on ihan älyttömän söpö, toivottavasti hänen allergiansa helpottaa. Vaikutat todella hyvältä äidiltä. ❤️

    VastaaPoista
  6. Ihan toisena anonyymina tässä kommentoin, mutta anna Enni olla jooko. Älä alennu toisen tasolle ja vaadi tulemaan omalla nimellä esiin, kun niin ei tapahdu kuitenkaan. Älä provosoidu äläkä alennu toisen tasolle (vaikka vituttaisi), teet itsestäsi vain pahemman maalitaulun. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, oot just paras äiti sinun lapselle. :-) Tsemppiä!

    VastaaPoista

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.