SLIDER

ÄITIKIRJA -HAASTE

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Tehtävänimikkeenä Laura -blogin Laura haastoi jokunen aika sitten äidit vastaamaan muutamiin äitiyttä koskeviin kysymyksiin. Alkuperäinen ajatus oli vastata kysymyksiin ennen äitienpäivää Lauran tulevaa postausta varten, mutta uskonpa, että on OK toteuttaa tämä haaste vielä näin jälkikäteenkin. Joten tässäpä tulee mun vastaukset kysymyksiin. :)

Kuinka monta lasta: Yksi lapsi, pian 11 kuukautta vanha Mea. 

Minkä ikäisenä tulit ensimmäistä kertaa äidiksi: Olin juuri täyttänyt 25 vuotta.

Kun sain tietää olevani raskaana, millaisia tunteita se herätti: Iloa, rakkautta ja onnenkyyneliä. Raskaus oli odotettu, mutta kaikki tapahtui itselle yllättävän äkkiä, joten uusi tilanne aiheutti myös hämmennystä. Olin maailman onnellisin.

Kuvaile synnytystä kolmella sanalla: Unohtumaton, kivulias, jännittävä.

Parasta äitiydessä: Yksinkertaisesti se rakkauden määrä tuota pientä ihmistä kohtaan. Se on uskomatonta eikä sitä voi ennalta käsittää. Mea on parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut, kaikella tapaa.


Pahinta äitiydessä: Valvotut ja katkonaiset yöt - etenkin kun on tällainen unikeko ja nukkumista rakastava tyyppi kuten minä. Lisäksi se pelko, mikä tulee jos oma lapsi sairastaa. Pienikin flunssa tuntuu ainakin vielä näin vauvavuoden aikana isommalta asialta kuin onkaan.

Must have tavara, joka helpottaa äitiyttä: Mun on pakko kompata Lauraa tässä, että kännykkä. Ei siksi, että sillä pääsee somettamaan kun lapsi nukkuu vaan siksi, että sen kautta olen saanut valtavan määrän vertaistukea, tutustunut uusiin ystäviin ja äitikavereihin sekä löytänyt vastauksia moniin kysymyksiin, joita tässä vauvavuoden aikana on tullut. Lisäksi olen saanut sillä yhteyden vanhempiini ja muihin läheisiin kun en enää lohduttoman itkun ja uusien asioiden keskeltä ole tiennyt, mitä voin yrittää seuraavaksi.

Must have tavara vauvavuodelle: Tää ei ehkä kaikille oo must have, mutta meidän elämää helpotti ihan todella paljon koliikkikeinu! Se oli usein ainut paikka, missä Mea mahakipuisena rauhottui ja missä viihtyi esimerkiksi sen aikaa itsekseen, että sain itsekin syötyä.

Paras arkiruoka: Kanakastike ja riisi tai makkarakeitto!

Olen hyvä äiti koska: En nykyään enää stressaa, joka asiasta (liittyen esimerkiksi äitiyteen tai kodinhoitoon) ja uskon, että jollain tapaa Meakin on huomannut, että äiti on nykyään rennompi tyyppi ja se vaikuttaa häneenkin. Olen myös hyvä äiti, koska asetan lapseni tarpeet aina muiden tarpeiden edelle ja yritän tehdä päivistä mahdollisimman monipuolisia, että saadaan nauttia näistä yhteisistä täysistä päivistä ihan täysillä, ennen kuin uusi arki alkaa ja menen töihin ja Mea hoitoon.

Parasta lapsiperheen arjessa: Se, ettei mikään päivä ole taatusti samanlainen vaan täynnä yllätyksiä!

Pahinta lapsiperheen arjessa: Se, ettei tiedä varmaksi milloin voin seuraavan kerran vapaasti nukkua vaikka kellon ympäri. Ehkä myös päivittäin (useastikkin) pyörivä pyykkikone ja silti kaapissa odottava uusi iso kasa pyykkiä.


Äitiydessä minut yllätti positiivisesti: Se, miten nopeasti uuteen rooliinsa mukautuu ja miten nopeasti uudet tavat, rytmit ja asiat oppii ja sisäistää. Miten sitä yhtä äkkiä osaakin olla toiselle ihmiselle äiti.

Minun vinkkini äideille: Älkää googlatko kaikkea älkääkä uskoko kaikkea. Luottakaa myös itseenne ja teidän tapaan toimia, vaikka joku muu toimisi aivan päinvastoin. Osatkaa suhtautua kaikkeen myös hieman huumorilla ja ottakaa rennosti. Kyllä kaikki järjestyy. Voi kun joku olisi takonut nämä asiat mun päähän viime syksynä.

Minun mottoni arjessa: Mulla ei ole mitään mottoa, mutta "asioilla on tapana järjestyä" on varmaan sellainen, mikä kaikkien tulisi muistaa.

Kun lapset menevät illalla nukkumaan, minä: Siivoan keittiön, kirjoitan blogia/selaan somea, katson telkkaria ja YRITÄN mennä itsekin ajoissa nukkumaan.


Olisi kiva lukea teidän vastauksia tähän haasteeseen, ihan vaikka kommenttiboksissa!

Ihanaa tiistain jatkoa just sulle 

Enni

EDESSÄ ENSIMMÄINEN YÖ EROSSA MEASTA

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Mea on nyt hieman yli 10 kuukauden ikäinen enkä oo ollut hänestä erossa neljää tuntia pidempään hereilläoloaikana. Pari kertaa oon ollut ulkona kavereiden kanssa, mutta niin, että Mea on juuri käymässä nukkumaan tai jo nukkumassa kun olen lähtenyt. Mulle on muutenkin ollut yllättävän hankalaa jättää Meaa hoitoon kenellekään ulkopuoliselle. Silloin Mean ollessa ehkä 3-4 kuukauden ikäinen, hoiti mun vanhemmat häntä täällä meillä pari kertaa kun käytiin Mikon kanssa elokuvissa tai syömässä, mutta sen jälkeen Mea ei oo ollut hoidossa kenelläkään 45 minuuttia pidempään - ja senkin vain kerran. Mea on älyttömän reipas eikä juuri vierasta, eli luultavasti tää hoitoon jättäminen ja hänestä erossa oleminen on suurempi ongelma mulle kuin hänelle. Jotenkin se vaan tuntuu jännittävältä kun meillä on kaikki omat rutiinit ja tavat, joita muutkin varmasti parhaansa mukaan noudattaisivat, mutta silti. Ne on meidän tavat. Ja mulle iskee ikävä sillä sekunnilla kun laitan oven perässäni kiinni... Tuttu tunne?


Nyt mulla olisi kuitenkin edessä ensimmäinen kokonainen vuorokausi öineen kaikkineen erossa Measta. Samalla oon odottavaisin mielen, sillä syy tähän erossa oloon on mitä parhain ja saanhan nukkua kokonaisen yön ja aamulla pitkään mutta... miten Mea pärjää ilman mua? Miten ihmeessä mie pärjään ilman Meaa? Meahan jää siis isänsä kanssa kotiin ja tiedän, uskon ja luotan, että he pärjäävät loistavasti täällä mutta kyllähän se silti jännittää. En muista oonko joskus maininnut, että en oo oikein koskaan saanut omaa maitoa talteen minkäänlaisilla rintapumpuilla, joten nytkin Mealle on tuolle ajalle vain n. 3dl maitoa pakkasessa vaikka normaalisti hänen kuuluisi saada puolet enemmän vuorokauden aikana. Tästähän mie sitten kehitin jo ajat sitten suuremman luokan paniikin, sillä Mea ei suostu juomaan edes korvikkeita. Jankkasin asiaa äitikavereilta ja neuvolasta ja kyllä mie nyt kai loppuviimein uskon, että yksi vuorokausi sinne tänne ei tee hallaa - etenkin kun Mea ei muutenkaan ole mikää "tissillä roikkuja". Ehkä on tärkeintä, että siellä pakkasessa on se iltamaito, joka rauhoittaa yöunille isin kanssa. 


Niin ja tosiaan, oon lähdössä siis lauantaina mun parhaan ystävän polttareille ja hoitamaan kaason hommia niissä merkeissä! Kyllä mie monesti harkitsin, että jos en menisi kuitenkaan, mutta niinkuin neuvolastakin sanoivat, niin tottahan se on, että mua jäisi jälkikäteen harmittamaan todella paljon - etenkin kun Mea kyllä pärjää. Ja varmaan miekin, kun on niin paljon touhua ja tekemistä, ettei ehkä ihan kokoaikaa ehdi miettimään ja ikävöimään. Kyllähän tässä pikkuhiljaa ihan syksynkin muuttuvien kuvioiden takia on aika tottua olemaan myös erossa. Sitä on vaan jotenkin elänyt niin symbioosissa tuon pienen rakkaan kanssa  9 + pian 11 kuukautta, että tuntuuhan se jännittävältä. Mutta mie tiedän, että viikonlopusta tulee hauska ja ikimuistoinen enkä loppupeleissä tietenkää halua missata mun parhaan ystävän polttareita! :)

Kyllä ne isin kanssa pärjää ...ja miekin parhaani yritän!

Milloin teidän lapset ovat olleet ensimmäistä kertaa erossa teistä äideistä, entäs yökylässä esimerkiksi mummolassa? Olis kiva kuulla! Nyt nukkumaan, hyvää yötä 

Enni (seuraathan mua jo instagramissa enniheidi, sillä päivitän siellä ahkerasti storya meidän päivistä )

ps. polttarisankari tietää juhliensa olevan ensi viikonloppuna - siksi voin kirjoittaa siitä tässä ;)

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.