SLIDER

YKSIVUOTISSYNTYMÄPÄIVÄT

Me juhlittiin nyt viikonloppuna Mean tulevaa 1 -vuotissyntymäpäivää. Ollaan ensi lauantaina (eli Mean oikeana syntymäpäivänä) häissä, joten järjestettiin juhlat hieman etukäteen. Lauantaina meillä kävi kylässä sukulaisia ja ystäviä ja sunnuntaina puolestaan meidän ihanan mammaporukan äidit ja lapset. Meinasi kirjoittaa automaattisesti vauvat, sillä toi meidän porukka on muotoutunut jo, kun suurinosa meidän lapsista asusteli masuissa, mutta eihän meillä vauvoja ole enää kuin Mea ja Meastakin tulee tällä viikolla taapero! 

Mutta nyt niihin juhliin. Aina käy näin, että alan höpöttelemään ihan aiheen vierestä, eh. Meille oli tulossa noin kolmisenkymmentä vierasta viikonlopun aikana, joten tarjottavaa oli jonkun verran keksittävä. Onneksi sukulaiset riensi tässäkin kohtaa apuun; mun kummi teki kauniit kakut ja äiti leipoi suolaiset piirakat! Itselle jäi kaiken suursiivouksen ja koristelun lisäksi marja-hedelmävartaat, ruisnappien täyttäminen ja mars-riisisuklaamakeisten leipominen. Tarjottavat tehtiin siis gluteenittomia suolaisia piirakoita lukuunottamatta itse ja kaikki näytti vieraille maistuvan. 

Juhlien väriteemaksi valikoitui vaaleansininen ja vaaleanpunainen. Sininen valikoitui vaaleanpunaisen kaveriksi Mean ihanan tyllihameen mukaan. Halusin Mealle kaiken vaaleanpunaisen vaihteluksi ehdottomasti vaaleansinisen hameen, sillä Mean sinisiin silmiin sopii siniset vaatteet täydellisesti! Osa koristeista löytyi kotoa jo entuudestaan, mutta suurimman osan koristeista sain yhteistyössä juhlakauppa Decora Housesta. Kiitos heille ihanista teemaväreihin sopivista lautasista, sydänserveteistä, paperipilleistä, kakkukupeista, kakkukynttilästä, ilmapalloista, helminauhasta ja kuvataustasta. Decora House on mulle entuudestaan häiden ja ristiäisten ajalta tuttu juhlakauppa, joten siksi tiesin luottaa heidän valikoimaansa myös näiden syntymäpäivien osalta. Jos sulla on jotkut juhlat just nyt suunnitteilla, niin kurkkaappa postauksen loppuun! ;)

Tässä kuvatulva meidän juhlista;


Juhlat sujuivat kaikin puolin oikein hyvin ja pieni sankari nautti saamastaan huomiosta ja uusista leluista. Paketeista kiinnosti toki eniten kortit ja narut, mutta lauantai -ja sunnuntai -illat meni uusiin leluihin tutustuessa ja niillä leikkiessä! Mea suostui pitämään ihanaa tylliunelmaansakin yllättävän pitkään ja konttasi se päällä menemään kiireen vilkkaa, mutta molempina päivinä noin puolessa välissä juhlia sai hameet ja hiuspanta kyytiä kun sankari halusi heittäytyä hieman enemmän kesämoodiin. Lauantaina viimeisten vieraiden aikaan lähti bodykin ja päivänsankari viiletti menemään lähes nakkena - vaan mitäpä tuosta! 


Nyt on sitten mun pienen rakkaan ensimmäistä syntymäpäivää juhlittu, vaikkakin oikea syntymäpäivä on vielä edessä päin. Mieli on onnellinen mutta haikea. Niin se vauvavuosi vaan tuli ja meni hujauksessa. Paljon ehti tapahtua, mutta hurjan nopeasti vuosi silti vierähti. Kirjoittelen teille vauvavuodesta vielä erikseen, sillä mulla on siitä niin paljon sanottavaa ja ajatuksia jaettavana.

Mutta nyt te muut mahdolliset juhlahullut siellä ruudun toisella puolella! Suunnittelet sitten ristäisiä, häitä, vauvakutsuja, teemasynttäreitä, oikeastaan ihan mitä vain juhlia niin mulla olisi teille alekoodi Decora Houselle! Koodilla enniheidi saatte -20% alennusta koko valikoimasta heinäkuun loppuun saakka! Niinkuin jo mainitsinkin, niin itse olen löytänyt Decora Houselta juhlatarvikkeet niin häihin, ristiäisiin kuin myös synttäreille, joten suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan heidän kattavan valikoimansa! 

Mitäs tykkäsitte meidän koristeista ja kattauksesta? Meille jäi iso kasa ihania muistoa ja kuvia näistä juhlista. 

Enni

6 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Millä sä muokkaat kuvat? :)

    VastaaPoista
  2. Sun mekko oli ihana, joten paljasta heti mistä se oli ostettu? :)

    VastaaPoista
  3. Miten teidän chihut ovat muuten sopeutuneet Meaan ja toisinpäin? :)

    Eikö sinua jännitä, että Mea vahingossa satuttaa pieniä chihuja tai, että koirat jäävät muuten vaan jalkoihin etenkin sitten, kun Mea on isompi? Tai jos lapsia tulee useampi?

    Onko teillä muuten koirat koko ajan vapaana talossa, vai onko koirilla joku oma aidattu tila?

    Olen itse raskaana, ja meillä on kaksi pientä yorkkia. Jotenkin pelottaa kovasti, että lapsi pääsee sitten isompana satuttamaan koiria tai, että pieni lapsi ja pienet koirat eivät muuten vaan tule olemaan toimiva yhdistelmä... Pelkoni saattaa olla vähän ylimitoitettua, mutta kun myös nuo pienet karvalapset ovat niin kamalan rakkaita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Vaikka mulla oli yhden meidän chihun suhteen etenkin aikamoiset ennakkoluulot, ettei tule sopeutumaan Mean tuloon niin sain kumota kaikki ennakkoluuloni heti ensimmäisellä viikolla kun kotiin päästiin. Kaikki otti Mean tosi hyvin vastaan. Nyt kun Mea liikkuu, niin koirat haluaa vähän enemmän päästä makkariin, johon on siis portti että on silloin heidän rauhallista aluettaan. Usein ovat kyllä vapaana koko talossa.

      Kun alusta asti opettaa, niin en usko, että ongelmia tulee ellei niitä jo sitten heti alussa ole ettei joku koira yksikertaisesti sopeudu lapsiin. Mutta muuten uskon siihen, että kun totuttaa ja opettaa - sekä lasta että niitä koiravauvoja <3 Mea on välillä tietenkin myös kovakourainen ja haluaisi silittää turhan rajusti, mutta koirat ovat oppineet kiertämään tytön kaukaa ellen itse ole siinä vierellä. Mealle on myös opetettu miten koiria silitetään nätisti ja nykyään kun oikein yhdessä silitetään niin hänkin hymisee "aaaai aaaaaai" kun sanon että hienosti! :D Koirat jopa tulee jo Mean viereen silitettäväksi kun olen itse vierellä.

      Mutta meillä siis tarvittaessa koirat ovat oppineet kiertämään kaukaa tai pyytämään omaan rauhaan makkariin. :) Hyvin sujuu siis!

      Poista

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.