SLIDER

MEAN HUONEEN SUUNNITTELUA

...minne aika katoaa?! On taas vierähtänyt tovi viimeisimmästä postauksesta, mutta välillä musta oikeasti tuntuu että päivät ja viikot vaan vyöryy ohitse nyt kun tämä uusi arki on alkanut kunnolla rullaamaan. Mun oli tarkoitus kirjoitella vauvavuodesta seuraavaksi, mutta tarvitsen kaikkien ajatusten purkamiseen vieläkin enemmän aikaa, jotta postauksesta tulisi järkevä eikä tolkuttoman pitkä. Niinpä se saa vielä odottaa ja ajattelin tulla kertomaan teille vähän Mean tulevan huoneesta - on niin ihanaa, että VIHDOIN pääsen laittamaan Mealle omaa huonetta! Mea nukkuu kyllä edelleen meidän kanssa samassa huoneessa, mutta on silti kiva sisustaa Mealle ihan ikioma huone, jonne hän ehkä siirtyy nukkumaan vielä tämän vuoden puolella. Katsotaan. Mea saattaisi vaikka ollakkin siihen valmis, mutta minä en. En siksi, koska en jaksa öisin ravata kahden huoneen väliä, enkä muutenkaan ole valmis vielä olemaan yötä eri huoneessa tuon pienen tuhisijan kanssa. Siispä Mean huone on aluksi oikeastaan leikki- ja oleskeluhuone, jonne saa myös fiksusti kaikki tällä hetkellä olohuoneesa pyörivät lelut ja tavarat järjestykseen.


Mulle tuli tietenkin heti ensin mielikuviin vaaleanpunainen prinsessahuone. Hetken mietittyämme me päädyttiin kuitenkin hieman neutraalimpaan värimaailmaan, jota voidaan piristää sillä vaaleanpunaisella. Niinpä Mean huoneen kolme seinää on maalattu valkoisella ja yksi seinä on tapetoitu beigellä tapetilla, jossa on pieniä valkoisia täpliä/palloja. Tämä sama tapetti olisi tullut myös tähän nykyiseen kotiin Mean huoneeseen, jos se koskaan olisi ehtinyt valmistua. Väriä tuo tässä postauksessa näkyvä ihana Lempituotteen päiväpeitto, vaaleanpunaiset tauluhyllyt ja jossain kohtaa myös sitten verhot, kun sellaiset mieluisat löydämme. Tekstiileillä voi muutenkin muuttaa huoneen värimaailmaa sen mukaan, mistä Mea sitten itse myöhemmin tykkää.


Huoneeseen on hankittu jo myös uudet lipastot Ikeasta, uusi ihana pupumatto, jonka esittelen teille myöhemmin, iso lattiatyyny, ne tauluhyllyt... vähän kaikenlaista! Katsotaan, miten jo hankitut jutut sopivat yhteen ja mitä hankintalistalle vielä päätyy, kun nyt saadaan ensin tavaroita paikoilleen. Edelleen aiomme mennä pinnasängyllä, josta tosin saa jonkinlaisen taaperosängyn niin halutessaan. Katsotaan kuitenkin ihan rauhassa, milloin sellaiseen siirtyminen on ajankohtaista. Sänkyyn me saatiin hiljattain ihana uusi Vera-Veran 100% pellavaa oleva Aina pussilakanasetti maailman suloisimmasta vauvantarvikekaupasta Pikkuvaniljasta. Oon hypistellyt noita lakanoita monta kertaa, mutta en vielä raaski avata pakettia kokonaan vaan odotetaan, että muutto on ohi ja saadaan laitettua nuo pehmoiset lakanat Mealle heti uudessa kodissa pesun jälkeen. Oon suorastaan kateellinen Mealle noista lakanoista, sillä oon itsekin haaveillut pitkään pellavalakanoista. Pellava on hyvin hengittävä ja antibakteerinen materiaali, joten se sopii Mean atooppiselle iholle hyvin. Näihin Aina lakanoihin on tehty vielä pehmennyskäsittely, eli materiaalissa ei kuitenkaan ole pellavalle tyypillistä karheutta. Lainaisikohan Mea mulle näitä lakanoita? 


Lakanoiden lisäksi paketista paljastui suloisia tylli pompomeja, jotka ajattelin laittaa jollain lailla roikkumaan Mean huoneen kattoon. En osaa vielä varmaksi sanoa mihin kohtaan ja miten, mutta oon ihan varma, että noista tulee todella kiva kokonaisuus joka tuo huoneeseen vähän sitä prinsessamaista tunnelmaa! Yllärinä pakettiin oli sujautettu mukaan myös söpö vaalea tuttinauha, joka meillä jo Pikkuvaniljalta eri värissä löytyykin sekä suklaata äidille ja omia herkkuja Mealle. Kiitos Martina jälleen loistavasta palvelusta. 


Millainen lastenhuone teidän kotoa mahdollisesti löytyy? Mun mielestä lastenhuoneen tulee olla lastenhuoneen näköinen - sen näköinen, että siellä "asuu" lapsi. On kuitenkin kiva suunnitella joitain yksityiskohtia myös sisustuksellisesta näkökulmasta. Kunhan ne jutut eivät vie tilaa lapsen omalta luovuudelta ja lapselle tärkeiden lelujen ja esineiden esilläolosta.

Huomenna uusi viikko, tsemppiä siihen kaikille teille 
Enni

2 kommenttia

  1. Oispa ihanaa päästä laittamaan lapsille huoneita! Jospa me joskus saataisiin tämä talo ostettua ja yläkerta rempattua asumiskuntoon, niin sitten :) mulla on pinterestissä tallennettuna jo hurja määrä ideoita odottamassa😂 Tuo esikoisenkin pieni huone on kyllä tosi kiva ja voisin varmaan esitellä sitä joskus blogissa🤔

    VastaaPoista
  2. Hei, jatkathan bloggailua? Ikävä sun tekstejä! :)

    VastaaPoista

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.