UUSI ARKI
torstai 16. elokuuta 2018
Uusi arki, paljon muutoksia ja uuden opettelua. Yhtä äkkiä en olekkaan enää kotiäiti.
Oon ollut nyt tasan kaksi viikkoa töissä, mulle aivan uudessa työpaikassa. Oon viihtynyt hyvin ja päässyt taas pikkuhiljaa kiinni työntekoon. Rehellisesti sanottuna olin ensimmäiset päivät aika ulapalla ja tuntui hetken, etten osaa enää tehdä töitäni. Pienen alkushokin jälkeen asiat kuitenkin palasivat pikkuhiljaa mieleen ja tunsin taas tekeväni juuri sitä työtä mistä nautin ja mitä parhaiten osaan. Mulla on aivan ihana ryhmä täynnä ihania lapsosia ja mukavat työkaverit. Uskon, että tästä tulee kiva ja erilainen kausi!
Sitten siihen isompaan muutokseen, eli Mean päiväkodin aloitukseen. Voi apua, miten paljon jännitin asiaa ja miten monta kertaa tuntui, että henki salpautuu kun edes ajattelin, että mun oma pieni rakas menee päiväkotiin. Joku muu hoitaa, lohduttaa, silittää uneen ja nostaa unisena syliin heräilemään. Se tuntui (ja tuntuu osittain edelleen) ihan järjettömän pahalta ja väärältä. Koska hän on mun. Fakta oli kuitenkin se, että siihen on totuttava. Aika paljon sain tehdä töitä ajatuksieni kanssa, että olin valmis siihen ensimmäiseen hoitopäivään, joka koitti siis tiistaina 7.8.
Mea käy päiväkodissa kolmena päivänä viikossa ja kaksi päivää on isin kanssa kotona. Me oltiin sunniteltu, että Mean kovasta äiti-vaheesta johtuen Mikko vie Mean hoitoon ensimmäisenä päivänä. Miusta eroaminen olis ollut Mealle aivan varmasti tällä hetkellä paljon isompi juttu ja voi olla, että olisin itsekin purskahtanut jännityksestä itkuun, eikä se tietenkään olisi siinä tilanteessa ollut millään lailla hyvä juttu. Me käytiin toukokuussa tutustumassa päiväkotiin, mutta Mikko ja Mea kävi vielä päivää ennen aloitusta muistuttelemassa mieleen, millainen paikka päiväkoti olikaan. Kun ensimmäinen hoitopäivä koitti, Mikko vei Mean ja oli Mean seurana vielä hieman vajaan tunnin, ennenkuin lähti tekemään töitä kotiin. Voitte uskoa, että mun työhön keskittyminen oli aika hankalaa siihen aikaan, kun tiesin, että Mea on jäämässä hoitoon yksin. Kaikki oli kuitenkin mennyt tosi hyvin. Mea oli syöny isin kanssa aamupalaa ja seurannut muiden lasten touhuja. Kun oli aika jäädä hoitoon yksin, oli Mea reippaasti vilkuttanut hoitajan sylistä. Kyselin Mean kuulumisia noin puolilta päivin ja siihen asti kaikki oli sujunut mallikkaasti. Ruoka oli maistunut ja Mea oli nukahtanut päiväunille viidessä minuutissa. Kun pääsin töistä, me mentiin yhdessä Mikon kanssa hakemaan Meaa. Mea oli juuri herännyt ja leikki hoitajan ja muiden lasten kanssa pikkuhuoneessa. Kun hän näki meidät, hän alkoi hymyillä leveästi ja konttasi kovaa vauhtia mun eteen ja pyysi päästä syliin. Sylissä hän halasi mua hurjan lujaa mutta hymyili isosti. Antoi pusun poskelle. Ja mulla meinasi tulla itku. Päivä oli mennyt todella hienosti ja Mea oli ollut todella reipas.
Nyt meillä on takana viisi kokonaista hoitopäivää. Oon itse vienyt Mean nyt kerran hoitoon ja hoitajan syliin siirryttyään Mea yritti takaisin mun syliin, mutta reipastui kuitenkin nopeasti ja lähti päivän touhuihin kun hävisin äkkiä näköpiiristä. Itkua ei onneksi kuulunut. Aina kun ollaan yhdessä tai erikseen menty hakemaan, Mea on iloinen ja haluaa heti syliin, halaa kovasti ja vilkuttaa hoitajille. Päivät ovat muutenki sujuneet hyvin, Mea syö hyvin, nukkuu pitkiä päiväunia ja tykkää seurata toisten lasten touhuja. Hän on päässy metsäretkelle ja kokeilemaan taikataikinaa. Kaikki hoitajat ovat kehuneet, miten iloinen, aktiivinen, sopeutuvainen ja nauravainen lapsi Mea on. Oon niin onnellinen, että hoidon aloitus on sujunut näin hyvin!
Varmasti tulee vielä hetkiä kun hoitoon jääminen on Mealle hankalaa eikä hän haluaisi jäädä. Mutta varmasti tulee myös niitä hetkiä, kun hän kiukuttelee portilla kun täytyisi lähteä kotiin leikkien ollessa vielä kavereiden kanssa kesken. Nyt oon kuitenkin ihan super onnellinen, että Mea tykkää olla hoidossa, mutta halaa lujasti kun pääsee taas äidin ja isin kanssa kotiin. Uusi arki tuntuu just nyt meille kaikille sopivalta. Kyllä mua joka päivä vielä mietityttää, miten Mealla menee, mutta kyllä mulla on nyt aika hyvä ja luottavainen olo.
Hän on niin pieni, niin rakas ja niin älyttömän reipas. ♥ Oon hänestä ja meistä todella ylpeä!
Enni
Oon ollut nyt tasan kaksi viikkoa töissä, mulle aivan uudessa työpaikassa. Oon viihtynyt hyvin ja päässyt taas pikkuhiljaa kiinni työntekoon. Rehellisesti sanottuna olin ensimmäiset päivät aika ulapalla ja tuntui hetken, etten osaa enää tehdä töitäni. Pienen alkushokin jälkeen asiat kuitenkin palasivat pikkuhiljaa mieleen ja tunsin taas tekeväni juuri sitä työtä mistä nautin ja mitä parhaiten osaan. Mulla on aivan ihana ryhmä täynnä ihania lapsosia ja mukavat työkaverit. Uskon, että tästä tulee kiva ja erilainen kausi!
Sitten siihen isompaan muutokseen, eli Mean päiväkodin aloitukseen. Voi apua, miten paljon jännitin asiaa ja miten monta kertaa tuntui, että henki salpautuu kun edes ajattelin, että mun oma pieni rakas menee päiväkotiin. Joku muu hoitaa, lohduttaa, silittää uneen ja nostaa unisena syliin heräilemään. Se tuntui (ja tuntuu osittain edelleen) ihan järjettömän pahalta ja väärältä. Koska hän on mun. Fakta oli kuitenkin se, että siihen on totuttava. Aika paljon sain tehdä töitä ajatuksieni kanssa, että olin valmis siihen ensimmäiseen hoitopäivään, joka koitti siis tiistaina 7.8.
Mea käy päiväkodissa kolmena päivänä viikossa ja kaksi päivää on isin kanssa kotona. Me oltiin sunniteltu, että Mean kovasta äiti-vaheesta johtuen Mikko vie Mean hoitoon ensimmäisenä päivänä. Miusta eroaminen olis ollut Mealle aivan varmasti tällä hetkellä paljon isompi juttu ja voi olla, että olisin itsekin purskahtanut jännityksestä itkuun, eikä se tietenkään olisi siinä tilanteessa ollut millään lailla hyvä juttu. Me käytiin toukokuussa tutustumassa päiväkotiin, mutta Mikko ja Mea kävi vielä päivää ennen aloitusta muistuttelemassa mieleen, millainen paikka päiväkoti olikaan. Kun ensimmäinen hoitopäivä koitti, Mikko vei Mean ja oli Mean seurana vielä hieman vajaan tunnin, ennenkuin lähti tekemään töitä kotiin. Voitte uskoa, että mun työhön keskittyminen oli aika hankalaa siihen aikaan, kun tiesin, että Mea on jäämässä hoitoon yksin. Kaikki oli kuitenkin mennyt tosi hyvin. Mea oli syöny isin kanssa aamupalaa ja seurannut muiden lasten touhuja. Kun oli aika jäädä hoitoon yksin, oli Mea reippaasti vilkuttanut hoitajan sylistä. Kyselin Mean kuulumisia noin puolilta päivin ja siihen asti kaikki oli sujunut mallikkaasti. Ruoka oli maistunut ja Mea oli nukahtanut päiväunille viidessä minuutissa. Kun pääsin töistä, me mentiin yhdessä Mikon kanssa hakemaan Meaa. Mea oli juuri herännyt ja leikki hoitajan ja muiden lasten kanssa pikkuhuoneessa. Kun hän näki meidät, hän alkoi hymyillä leveästi ja konttasi kovaa vauhtia mun eteen ja pyysi päästä syliin. Sylissä hän halasi mua hurjan lujaa mutta hymyili isosti. Antoi pusun poskelle. Ja mulla meinasi tulla itku. Päivä oli mennyt todella hienosti ja Mea oli ollut todella reipas.
Varmasti tulee vielä hetkiä kun hoitoon jääminen on Mealle hankalaa eikä hän haluaisi jäädä. Mutta varmasti tulee myös niitä hetkiä, kun hän kiukuttelee portilla kun täytyisi lähteä kotiin leikkien ollessa vielä kavereiden kanssa kesken. Nyt oon kuitenkin ihan super onnellinen, että Mea tykkää olla hoidossa, mutta halaa lujasti kun pääsee taas äidin ja isin kanssa kotiin. Uusi arki tuntuu just nyt meille kaikille sopivalta. Kyllä mua joka päivä vielä mietityttää, miten Mealla menee, mutta kyllä mulla on nyt aika hyvä ja luottavainen olo.
Hän on niin pieni, niin rakas ja niin älyttömän reipas. ♥ Oon hänestä ja meistä todella ylpeä!
Enni
