SLIDER

ISYYSPAKKAUS TULEVALLE ISÄLLE

(julkaistu 7.5.2017)

Monelle on varmasti tuttu Kelalta saatava äitiysavustus, jonka voi valita joko rahana tai äitiyspakkauksena. Monet teistä on varmasti kuulleet myös, että joskus äideillä on tapana koota isälle vähän huumori mielessä oma isyyspakkaus ja niinpä miekin halusin koota Mikolle oman pakkauksen! :) Mun mielestä idea on hauska ja toisaalta myös käytännöllinen, koska kyllä ainakin mun kokoamassa pakkauksessa oli paljon mukana myös hyötytavaraa, ei siis vain hupijuttuja. Ja olihan tätä pakkausta tosi kiva koota ja mietiskellä mitä kaikkea sinne voisikaan laittaa! Mun kokoama isyyspakkaus näytti tältä:


Bongasin tuon nätin korin paikalliselta facebook-kirppikseltä ja ajattelin, että kokoan tavarat siihen, sillä keksin korille sitten myöhemmällekin käyttöä. Se sopii esimerkiksi erilaisten hoitotarvikkeiden säilytyskoriksi ja pieneksi lelukoriksi. Lapsi saa sitä vaikka itsekin vetää myöhemmin leikeissään, sillä pyörät toimii ja korissa on tuo vetonaru. Kestää minkä kestää, mun mielestä toi vaan oli tosi nätti ja onneksi kaikki tavaratkin siihen juuri ja juuri mahtuivat! 
Mitä mun kokoama isyyspakkaus sitten kaiken kaikkiaan sisälsi?
  • Kirjeen "kelalta"
  • "Vauva - omistajan opas" -kirjan (tehty ikäänkuin auton yms. huolto-oppaiden tyylillä)
  • Tuttipullon ja äidinmaidonkorvikkeen 
  • Vauvan vaatteiden pesuaineen (koska Mikko on meidän talouden pyykkääjä
  • Vanupuikkoja, hoitoöljyä ja wet wipesejä
  • Purulelun ja pikkuniistäjän
  • Buranaa ja korvatulppia 
  • Suklaata, lakuja ja karkkia
  • Energiajuomaa ja pari olutta
  • "Äänenvaimennin" -tutin
  • "Shh... I'm watching the game with dad" -bodyn, "I ❤ my daddy" -yökkärin, I ❤ Dad" -sukat ja "Isin prinsessa" -solmupipon

Olisin keksinyt pakkaukseen vielä vaikka mitä kivaa, hauskaa ja tarpeellista mutta korin tila oli tosiaan rajallinen ja ehkä voidaan hankkia niitä muita juttuja sitten ihan yhdessä muutenkin. Tuleva iskä tykkäsi pakkauksesta tosi paljon ja ainakin mun mielestä näytti pakkauksen saadessaan myös yllätyneeltä vaikka luulen, että kyllä se jotain ehkä osasi aavistellakin! Pääasia että tykkäsi ❤
Miltäs tää pakkaus teidän mielestä kuulostaa ja näyttää? Ootteko te koonneet tällaista mahdollisesti itse ja mitä kaikkea teidän pakkaukset ovat sisältäneet? :)
Ihanaa sunnuntain jatkoa teille ❤
Enni 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.