SLIDER

PUOLIVUOTIAS

En voi uskoa, että mun pieni vauvani on jo puolivuotias! Aika kuluu niin hurjan nopeasti ja Mea kehittyy huimaa vauhtia. Meidän oli tarkoitus pitää Mealle puolivuotis -synttärit mutta meillä oli viime viikonloppuna hieman surullisemmat juhlat, niin nuo synttärit jäivät pitämättä. Juhlitaan sitten senkin edestä ensi kesänä kun Mea täyttää vuoden! Kun tää puolikin vuotta on mennyt näin nopeasti, niin tuntuu hassulta, että vain samanlainen pyrähdys ja Mea täyttää jo vuoden. Ja mitä kaikkea ollaankin tässä puolen vuoden aikana ehditty kokea.. ja mitä kaikkea varmasti tullaan vielä ennen vuoden ikää kokemaan. Ollaan opittu paljon yhdessä ja onhan tää tällainen elämän mittainen yhteinen matka jossa välillä kaadutaan ja noustaan, opitaan ja oivalletaan. On ihan parasta kulkea tätä matkaa yhdessä tuon pienen prinsessan kanssa. 

Mutta mitäs meidän puolivuotias sitten jo osaa?


Mealla on jo kova halu päästä liikkumaan ja selällään lattialla hengailu on jo aivan out. Siispä hän kääntyy joka kerta mahalleen ja potkii jaloillaan menemään, mutta usein hermostuu, kun neliveto ei toimikkaan halutulla tavalla! Ja tässä saa sitten olla isi ja äiti kääntämässä pikkuneitiä takaisin selälälleen ja lopulta syliin rauhoittumaan kun kiukunpuuska iskee, eh... ja kohta sama karuselli uudelleen! Leikkimatolla hengailu on myös tylsää ja paikkaa pitäisi olla vaihtamassa jatkuvasti kun ympäristö käy tylsäksi. Nykyään hengaillaan millon keittiön lattialla, milloin eteisessä peilin edessä, millon takkahuoneessa ja joskus jopa vessassa! 

Mea istuu jo hyvin sylissä ja lattiallakin kun hieman tukee. Omin voimin ei kuitenkaan vielä pysty istumaan. Eteenpäin "kaatuessaan" tajuaa jo ottaa kädet vastaan, mutta sivuheijasteista ei ole vielä tietoakaan. Syöttötuolissa ei olla kauheasti istutettu kun ei olla varsinaista istumalupaa saatu. Mutta kaiken ehtii kyllä aikanaan eikä meillä ole kiire! Kyllähän tuossa syöttötuolissa ehditään vielä istuskella. Maisteluissa ollaan jääty vähän jälkeen, sillä nyt tulevan maitoaltistuksen takia ei olla saatu edes ottaa uusia makuja. Measta on muutenkin tullut hieman nirso, mutta edelleen poikkeuksetta maistuu ainakin maissi, luumu ja päärynä. Kaurapuuro alkoi käydä kovasti mahaan ja se jäikin sitten vähäksi aikaa tauolle ja altistuksen jälkeen vuorossa olisi riisipuuron kokeileminen. 


Leluista Mean lemppareita ovat kaikki ei lelut kuten kaukosäädin ja äidin puhelin. Omista leluista parhaiten kelpaa rapiseva kissakirja ja soivat lelut. Kirjoista ollaan pikkuhiljaa kiinnostuttu ja unipupusta on tullut tärkeä. Parasta on myös katsella itseään peilistä ja seurata koiraveljien menoa. Koiria eli Mealle "nalleja" on myös kiva varovasti rapsuttaa. Eniten naurattaa iskän hauskat jutut, kukkuu -leikki ja mahan pärisyttäminen. 

Meidän iso pieni tyttö. 

Enni
Instagram: enniheidi
Facebook: klik

6 kommenttia

  1. Uskomattoman suloinen vauva! <3 Tsemppiä allergiaoireilun selvityksiin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia ja Mea on kyllä niin söpö!! :) Tuo toinen kuva on aivan älyttömän sulonen <3 Tsemppiä allergiatesteihin!

    VastaaPoista
  3. Synttäreistä menee merkitys, jos ette juhli niitä vain lapsen SYNTYMÄpäivänä tai sinä ajankohtana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä on lienee jokaisen aivan oma asia miten tekee! :)

      Poista

© Mustavalkoisen värikästä • Theme by Maira G.